Olen nuoresta asti ollut ihastunut kirjoituskoneisiin. Koneet ovat metallisia unelmia, kauniita ja käsitettäviä laitteita, joiden ääni vuosikymmenestä toiseen jaksaa innostaa minua. Olen huomannut ilokseni, etten ole tämän ihastukseni kanssa yksin, sillä Internetistä saattaa löytää lukuisia yhteisöjä. Näissä yhteisöissä muut kirjoituskoneintoilijat jakavat kuvia, kokemuksia, korjausohjeita ja muuta kirjoituskoneisiin liittyvää.
Surukseni olen huomannut, että näitä laitteita makaa tuhansia ja tuhansia pölyttymässä tarpeettomina ihmisten nurkissa. Yhtälailla minua surettaa, etten voi kaikkia koneita pelastaa, vaikka yritystä minulla onkin ollut (kotiväki tiedusteli minulta taannoin, kuinka monta kirjoituskonetta ihminen todella tarvitsee). Koska kirjoituskonehuoltoja ei enää ole tiettävästi kuin pari Suomenmaassa, niin kynnys sille, että ihmiset alkaisivat käyttää näitä upeita kirjoitusvälineitä, on valitettavan suuri.
Itse aloin opiskella huoltoa Internetin avulla. Sain hankittua 25 vuotta varastossa maanneen upean Olivetti Lettera 32 -kirjoituskoneen 1960-luvulta. Kone oli täysin pölyn ja lian jumittama, lisäksi pohjalevyssä oli ruostetta. Ruoste lähti, pölyt sai liuotettua pois ja viikon entisöintirupeaman jälkeen minulla on toimiva klassikkokone. Harmillista vain, että hyvin harva enää nykyään
Tällä sivulla haluan rohkaista muita käyttämään ja korjaamaan näitä laitteita. Kirjoituskoneet ovat kauniita, juuri kirjoittamiseen tarkoitettuja välineitä, jotka ovat vertaansa vailla. Jos kysyt, miksen kirjoita tietokoneella, koska se on helpompaa, ei minun kannata yrittää selittää viehätystä näihin laitteisiin. Jos sen sijaan rakastat kirjoituskoneita, toivon sinun rohkaistuvan käyttämään ja huoltamaan omaa konettasi. Tervetuloa kirjoituskoneiden ihmeelliseen maailmaan!